Verkkorikollisuus kasvaa – nykyaikaiset pankkitunnisteet eivät enää riitä takaamaan turvallisuuttasi. Hightrust.id tarjoaa luotettavan suojan digitaaliseen tunnistautumiseen.
Sähköinen tunnistamisen
historia Suomessa
Pankkitunnisteet ovat olleet käytössä Suomessa sähköisessä tunnistautumisessa 1990-luvun lopulta lähtien ja ne hyväksyttiin virallisesti sähköiseksi tunnistusvälineeksi vuodesta 1999. Mobiilivarmenne, joka toimii matkapuhelimen SIM-kortilla, otettiin käyttöön vuonna 2011, tarjoten uuden tavan tunnistautua ilman erillisiä sovelluksia tai laitteita. Molemmat edellä mainitut tunnistamistavat ovat tärkeitä työkaluja sähköisessä asioinnissa Suomessa.
Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin Kyberturvallisuuskeskusksen tunnistuspalvelurekisteriin ei näin ollen ole 2011 jälkeen lisätty palveluntarjoajaa, kunnes hightrust.id hyväksyttiin siihen liitettäväksi joulukuussa 2023.
Regulaation kehittyminen
EY:n sähköinen allekirjoitusdirektiivi (1999/93/EY) loi oikeudellisen kehyksen sähköisille allekirjoituksille, mutta se keskittyi ensisijaisesti niiden oikeudelliseen asemaan eikä kattanut laajemmin sähköistä tunnistamista.
Sähköisen tunnistautumisen
tilanne nyt
Suomessa pankkitunnusten käyttäminen vahvana tunnistusmenetelmänä on poikkeuksellisen yleistä, noin 90% kaikista tunnistautumisista tehdään pankkitunnisteilla. Niillä kirjaudutaan pankkien lisäksi vakuutusyhtiöihin ja Kelan, Verohallinnon sekä Omakannan kaltaisiin viranomaispalveluihin.
Sähköisen tunnistautumisen
tulevaisuus – korkean
luottamustason digilompakot
Digilompakoiden rooli sähköisessä tunnistautumisessa kasvaa jatkuvasti. Ne tarjoavat joustavan, nopean ja käyttäjäystävällisen tavan todentaa henkilöllisyys. Erityisesti korkean luottamustason digilompakot ovat tulevaisuudessa keskeisessä asemassa, kun sähköinen tunnistautuminen vaatii entistä vahvempia turvallisuustekijöitä, yksityisyydensuojan huomioimista sekä lainsäädännöllisiä uudistuksia.
Digilompakoiden potentiaaliset käyttötapaukset
Jokainen kansalainen, jolla on 31.8.2021 jälkeen myönnetty kansalaisvarmenteella varustettu henkilökortti, voi ottaa käyttöönsä valtiolliseen ydinidentiteettiin perustuvan sähköisen tunnistusvälineen omassa älypuhelimessa toimivaan ilmaiseen digiwallettiin ja toteuttaa vahvan sähköisen tunnistamisen mobiilissa korkeimmalla mahdollisella luottamustasolla (LoA – High).
Ajankohtaiset artikkelit
Suomalaisten luottamus digipalveluiden ja -laitteiden turvallisuuteen on heikentynyt huomattavasti, ja tietomurrot, huijaukset sekä tekoälyn kehittyminen ovat nostaneet esiin uusia haasteita. Finanssialan huijausyritykset ovat lisääntyneet, ja verkkorikolliset kalastelevat entistä enemmän pankkitietoja. Olemme koonneet yhteen viimeaikaisia julkaisuja ja artikkeleita suomesta ja maailmalta, jotka valottavat näitä ajankohtaisia ilmiöitä ja tarjoavat näkökulmia siihen, miten suojaudut ja varaudut näihin kasvaviin uhkiin.
Tiedotteet
Päivitämme tänne asioita joista haluamme kommunikoida mahdollisimman suoraan.